Yhtiön hallitus on asettanut seuraavat taloudelliset tavoitteet

Taloudellinen tavoiteVuonna 2030 orgaanisesti ja yritysostoin saavutettavat tavoitteet
Liikevaihto100 milj. euroa
KannattavuusEBITDA noin 16 % liikevaihdosta
Digitaalisten palveluiden osuus liikevaihdostaNoin 12 % liikevaihdosta

Tulosennuste vuodelle 2026 – julkaistu 5.3.2026

Tamtronin näkymät perustuvat arvioon, jonka perusteella markkinaympäristö jatkuu haasteellisena alkuvuoden aikana yhtiön päämarkkinoilla Euroopassa. Epävarmuutta lisäävät erityisesti geopolitiikkaan ja kauppapolitiikkaan liittyvät jännitteet.

Kasvunäkymiä tukevat tehdyt toimenpiteet kansainvälisen myyntiorganisaation rakentamiseksi, markkinoille lanseeratut uudet tuotteet sekä vakaasti kehittyvä palveluliiketoiminta.

Lisäksi vuonna 2025 hankittujen yritysten yhdistelyvaikutus ulottuu alkaneelle tilikaudelle 2026.

Tamtronin järjestelmätoimituksille on ominaista, että saadut tilaukset ja tuloutuva liikevaihto vaihtelevat raportointikaudesta toiseen. Projektimyynnin ajoittuminen voi aiheuttaa vaihtelua Industrial Weighing -liiketoiminta-alueen raportointikausittaisessa suoriutumisessa.

    Takaisin ylös